Mua on ihmetyttänyt ja mietityttänyt jo jonkin aikaa eräs piirre, joka on ollut huomattavissa bloggaajien keskuudessa. Bloggaaminen on muuttunut. Tänä vuonna tulee neljä vuotta siitä, kun aloitin blogin kirjoittamisen.
Kun aloitin blogin kirjoittamisen, blogit eivät olleet vielä suuri juttu Suomessa enkä itse tiennyt millaista blogin kirjoittaminen voisi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Ajattelin tuolloin, että kirjoittelen ja kuvailen lähinnä kavereille ja ehkä muutamalle muulle jotka eksyy jostain blogiini. Kun aloitin bloggaamisen, en tiennyt tai edes osannut kuvitella että blogini saisi paljon lukijoita ja elantonsa tienaaminen ei käynyt mielessäkään. En tiennyt ollenkaan ulkomaalaisia blogeja tai sitä, millainen mainoskanava blogit jossain maassa jo voi olla. Lukijoiden saaminen oli hienoa ja mahtavaa enkä yhtään tiennyt mistä niitä oikein tulee. Ennen blogi aloitettiin pääosin harrastukseksi ja oman itsensä ilmaisun keinoksi.
Sitten tullaan nykypäivään. Törmään usein kahteen kysymykseen: "miten saa paljon lukijoita" ja "mitä mun kannattaisi tehdä että alkaisin saamaan rahaa blogillani". Niistä kahdesta kysymyksestä huomaa, miten blogin pitäminen on muuttunut ja miten paljon motiivit ovat muuttuneet. Nykyään bloggaaminen aloitetaan dollarin kuvat silmissä ja keksitään mahdollisia keinoja saada lukijoita. Nykyään on myös mielestäni hieman helpompi saada niitä lukijoita, sillä uudet bloggaajat ovat keksineet keinot siihen. Toinen keino on linkittää oma blogi kommentin perään ja usein kommentoidaan ihan vain jotain turhanpäiväistä, että saadaan vain jaettua oman blogin linkkiä mahdollisimman paljon, jos vaikka joku eksyisi vierailemaan blogissa. Toinen keino on boostata omaa blogia esim. keskustelupalstoilla. Ei tällaisista keinoista tiedetty eikä tajuttu niihin aikoihin, kun itse olen aloittanut. Tai sitten olen vain elänyt puskassa ;)
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ainut motivaatio blogin kirjoittamiseen on ne dollarit, ei blogista voi tulla niin hyvä että silla ansaitsisi elantonsa tai saisi suuren määrän lukijoita. Blogin pitämiseen pitää olla intohimoa ja halua tehdä sitä - sai siitä rahaa tai ei ja oli niitä lukijoita tai ei. Toki blogin voi aloittaa tavoitteenaan tulot, mutta se ei yksin riitä. Mielestäni onkin huolestuttavaa, että blogimaailma alkaa pursuta toinen toistaan persoonamattomampia blogeja, joihin ei jakseta panostaa. Moni on sanonut mullekin "pitäiskö munkin perustaa blogi" kun on kuullut että siitä voi saada rahaa. Heti perään sanotaan "mut en mä kyllä jaksais päivittää kun tyyliin kerran kahdessa viikossa…". Mielestäni siis ihmisten pitäisi aloittaa bloggaus tai mikä tahansa muu harrastus vain jos on valmis käyttämään aikaansa siihen ja jos oikeasti haluaa tehdä sitä. Eihän kukaan ala formulakuskiksikaan jos ei osaa ajaa tai jos ei ole intohimoa autoihin, ja vain siksi että kun jotkut muutkin tienaa siitä rahaa.
Näen siis suuren eron nykyajan aloittelevien ja vanhempien bloggaajien keskuudessa. En kuitenkaan halua yleistää, sillä tiedän että nykyään on edelleen myös niitä, jotka aloittavat bloggaamisen intohimosta kirjoittamiseen tai valokuvaamiseen. Enkä todellakaan tarkoita, etteikö nykyään uusien blogien keskuudesta löytyisi niitä helmiä, mutta selkeä ero on kuitenkin huomattavissa motiivien suhteen. Toisaaltahan se on hyvä, että ihmiset ovat enemmän tietoisia siitä, miten voi elättää itsensä tai saada rakkaasta harrastuksesta työ, mutta silmiinpistävät tapaukset laittavat ajattelemaan, kuinka erilaista tämä nykypäivänä on. Toivon ettei kukaan ota itseensä kirjoituksestani, sillä se ei ole tarkoitus, vaan tarkoitus oli pohtia eroja ja ottaa muutamia ajatuksia esiin - tämä teksti ei siis ole kokonaisvaltainen ajatusmaailmani bloggaamisesta ennen ja nyt.
Oon samoilla linjoilla sun ajatusmaailman kanssa. Itse aloitin bloggaamisen siksi, että saan jakaa kuvia ja ajatuksia siellä kun en halua facebookiin päivittää ylipitkiä statuksia, jakaa kuvia vaatteista. JA onhan bloggaaminen hieno tapa tuoda omia ajatuksia esille. Mulle on sama lukeeko mun blogia kymmenen vai sata ihmistä, kunhan saan itse kirjoittaa siitä mistä haluan Ü
VastaaPoistaOon tosi samaa mieltä. Itte alotin vasta vähän aika sitten ja lukijoita ei vielä oo paljoakaan, mutta mullekkin se on harrastus ei mikään "tahdon lukijoita ja tulla feimiksi" blogiin saan jutella asioita mitä ehkä kaverit ei jaksa kuunnella(: Tietty olishan se kiva menestyä mut ei oo mikään ykkös juttu vaan se itse blogi!
VastaaPoistaJos bloggerilla olisi tykkää-nappi, painasin siitä nyt! :-)
VastaaPoistaIte ainakin kirjoitan omaksi ja kavereiden iloksi. :D Tai alun alkaen ajattelin etten jaksa kirjoittaa paperista päiväkirjaa joten jos jaksaisin nettipäiväkirjaa naputella :) Onhan se ihan kivaa että samanhenkiset ihmiset on lukijoina, mutta en mä kalastele lukijoita millään tavalla tai yritä haalia rahaa :D Menis kyllä kaikki ilo siihen kirjoittamiseen jos olis pakko aina keksiä postauksia millä tahansa keinoilla että sais kukkaroonsa täytettä. Ah, niin tylsiä ja persoonattomia blogeja on niiiin paljon olemassa! :/
VastaaPoistaOlen itsekin huomannut saman asian. Jotkut ehkä luulevat että jos on paljon lukijoita niin siitä automaattisesti saa rahaa. Minulla itselläni on ollut blogi nyt pari kuukautta ja harkitsin sen tekemistä varmaan vuoden, ihan vain sen takia että halusin olla varma haluanko sitä oikeasti. Jo parissa kuukaudessa blogistani on tullut niiin ihana harrastus että en voisi kuvitella lopettavani, vaikka lukijoita ei olekaan paljon. Sen kyllä huomaa onko sitä intohimoa vai ei.
VastaaPoistaKiitos ihanasta blogista ja näitä mielipidepostauksia on mukava lukea välillä! :)
Itse kuulin rahantienauksesta blogin avulla vasta muutama kuukausi sen jälkeen, kun olin aloittanut oman blogini, ja ensimmäistä blogia pidin 2009 - tosin silloin sillä ei kyllä ollut yhtään lukijaa. :D Itse pidän blogia itselleni(alussa itselleni, kun lukijoita tuli, aloin kirjoittaa myös niille) ja niille nykyisille lukijoilleni, en mä kaipaa mitään hillittömiä lukijamääriä, ennemminkin se ahdistaisi. Tykkään saada lukijoita, mutta tämä nykyinenkin määrä riittää oikein hyvin. Kyllähän se uusi lukija aina ilahduttaa, samoin kommentit. Tykkään bloggaamisesta ja kirjoitankin jotain oikeastaan joka päivä.
VastaaPoistaMä luultavasti saisin yhteistyönettikaupan kynsiblogilleni ja sitä kautta ilmaisia tuotteita, jos vain laittaisin viestiä yhteistyöstä, mutta mulla ei ole sitä halua. Olishan ilmaiset tuotteet kivoja, mutta mielummin kuulun siihen pieneen kynsiblogijoukkoon, joilla ei sponsoreita ole.
Käyn katsomassa aina blogini kommentoijan profiilin kautta blogin, sekä vilkaisen blogia jos kommentoija sitä pyytää, oli tarkoituksena pelkkä mainostus tai ei. Olen myös vastavuoroisesti saanut lukijoita tai itse liittynyt lukijaksi. Minä ensin jonkun blogin lukijaksi ja ko. blogin pitäjä katsoo mun blogini ja saattaa liittyä lukijaksi. Eihän näin aina käy mutta satunnaisesti kyllä. :D
Mulle blogin käyttö firmojen mainostuskeinona valaistui ehkä kesällä, ja mietin vähän aikaa sitten, että miksei äikän media-alueessa ole bloggaamista esitetty markkinointikeinona, kun siellä on muitakin markkinointijuttuja. :D Ehkä tämä on vielä niin uusi ilmiö :D
Huh, tulipas pitkä kommentti :)
Tää on niin totta! Oon ite sen verran nuorikin vielä ettei mielessä käykään, että blogillani rahaa saisin. Bloggaaminen on mulle kuitenkin hommaa jota teen täysin omasta tahdosta: oli niitä lukijoita 10 tai vaikka 200 niin tuskin se liikuttaisi minua mitenkään. Ajattelen asian aikalailla niin, että on kiva jos joitain muutakin kiinnostaa mun elämä. Onhan se hieno juttu jos niitä lukijoita on, mutta kyllä mä sustakin huomaan, että ET tätä blogia todellakaan pidä sen lukijamäärän tai rahan takia. Eikä oikeestaan lukijamäärän kasvamiseen ole mitään poppakonstia, se lukijamäärä on tekstin kiinnostuksesta kiinni ja siitä, että kuinka usein se ihminen postailee. On miltei taattua, että ihminen joka pitää blogia ja postaa esimerkiksi kerran kahdessa viikossa ei tule saamaan lukijamäärää kasvamaan isoihin lukuihin. On kiva lukea sun blogia, koska postailet päivittäin asiallisia ja mielenkiintoisia postauksia. Lisäksi oot tosi kaunis! :)
VastaaPoistaTulipa pitkä teksti, en tiedä saitko edes mitään tolkkua :D
Oon sun kanssa kyllä ihan samaa mieltä! Kyllähän sitä aina miettii, että "voi kun olis ja niin paljon lukijoita" jne, mutta sitten palaa taas ajattelemaan juuri sitä, minkä takia on aloittanut bloggaamisen. :)
VastaaPoistaKirjotat ihanalla tavalla ja ootkin yks mun suosikkibloggaajista (niin kuin varmaan monen muunkin)! :)
Nyt on pakko pitkästä aikaa kommentoida. :) Itse olen blogi maailmassa elänyt n. 13vuotiaasta asti, eli nyt 5 vuotta. Silloin joskus nuorempanahan sitä blogia yritti pitää ja laittaa ihkui kaverikuvia sinne. Sitten kun siitä kasvoi ja alkoi löytämään itseään, tuntuivat aikaisemmat kirjoitukset "noloilta". Siinä kasvun aikana pidin myös on/offina blogia ja ei todellakaan käynyt mielessä tienata sillä rahaa ja hienoja etuuksia. Olen kuitenkin aina ihan ala-asteelta asti rakastanut kirjoittamista, novellien tekoa, tarinan keksimistä. Jonkin tasoinen kirjoittaminen on siis aina elänyt mukanani. Jossain vaiheessa oli ns. vaikeampi teini vaihe ja siinä välissä kirjoittaminen jäi kokonaan. En tiedä miksi. Sitten löysin blogimaailman uudestaan, ja en edes tiennyt silloin, että blogilla voi tienata rahaa. Olen myöskin niin kauan rakastanut kuvaamista, kuin kameran käytöstä jotain ymmärtänyt. Olen kuvannut niin juhliin esityksiin taustalle kuvia jne. Rakastan kuvaamista. Nyt kasvaneena, ja ei enää vanhoja postauksia niin noloillen katsoen mielelläni pidän vakituista blogia. Siinä yhdistyy kaksi rakastamaani asiaa, kirjoittaminen ja kuvaaminen. On ihana purkaa ajatuksia niin kirjoittamalla kuin kuvaamallakin, yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Tällä hetkelläkään ei ole mitään käsitystä missä paikkeilla bloggaajien "palkat" tai ansiot, miksi niitä kutsuukaan, liikkuvat. Ei niin minkäänlaista käsitystä. Ja ei se minua niin kiinnosta.
VastaaPoistaItse pidän siis nyt lifestyleblogia, sekä erilaista blogia. Molempia koska pidän siitä. Lukijat ovat mukava lisä, ja mukavat kommentit jaksavat kannustaa eteenpäin, että tekee jotain "oikein". Myöskin huomaa, että jotain kiinnostaa se mistä pidät, joku tykkää kuvaamistasi kuvista tai tekstistä jota kirjoitat. Mielestäni se on lukijoiden ns. tarkoutus blogillani.
Kaikista paras lukijamäärä olisi 100-300, silloin tulisi säännölliesti kommentteja, mutta voisi olla yksilöllisesti suunnileen turvassa. Lukijoita siksi, koska rakastan blogien välillä käytävää vuorovaikutusta. Näin saa myös niitä vakkarikasvoja blogiinsa, ja niistä voi ajan saatossa tulla hyvä ystäviä/kavereita.
Olen puhunut :)
Heikka! Mukavan pohdiskeleva teksti. En ite bloggaa, mut luen kyllä aika useita. Oon pohtinu joskus tota samaa juttua ja tulin siihen tulokseen, et toi sama ilmiö on näkyvissä muuallakii. Ihmiset ajattelee, et bloggaaminen on jotenki helppo tapa ansaita elanto ja tietysti se houkuttaa. Sen takia myös monet nuoret haluaa ammatiltaan julkkikseks. Nyky- yhteiskunta on jotenkii laiskistunu ja kaikki pitäis saada nii helpolla.(Ja tää on nyt tällainen karkea yleistys, ettei kukaan vedä herneitä nenuliin tästä, jookosta, kiitos..:D)Mut nii se vaa menee- rahalla saa ja helppous houkuttaa.
VastaaPoistaOon kyllä ite iha sitä mieltä, et propsit sulle, ja muillekii bloggareille, jotka jaksaa tuottaa mieletöntä asiasisältöä eetteriin monta kertaa päivässä. Kiitos siis siitä, ja päivieni piristämisestä!
Olipa hyvin kirjoitettu teksti :) Tykkään blogissasi erityisesti tästä, että asu- ja vaatepostausten seasta löytyy myös näitä vähän vakavampia mielipidejuttujakin!
VastaaPoistaOlet kirjoituksessasi aivan oikeassa, mainostamista on hirvittävän (jopa valitettavan) paljon havaittavissa nykyään. Eniten itseäni on kuitenkin ärsyttänyt kommentti, joka kuului suurin piirtein tällä tavalla: "tässä vain mainostan blogiani. sori.".. Siis ihan oikeasti! Lensi kyllä kommentti suoraan roskakoriin. Toisaalta voihan sitä ajatella, että hienoa kun joku kertoo tarkoitusperänsä noin suoraan, mutta kuitenkin.. Mielestäni tuo oli jo aika karua :D Eikö sitä nyt voisi viitsiä nähdä sen verran vaivaa, että keksisi jonkun kommentin, joka edes jollain tavalla sivuaa kyseistä blogia tai postausta. Asialliset kommentit, olivat ne sitten kehuja tai kritiikkiä, nimittäin aina piristävät päivää ja tuovat ihan oman puolensa kirjoittamiseen. Itsestäni on ainakin mukava huomata, että joku on lukenut juuri minun tekstini :)
Hups ajauduin vähän sivuraiteille kommenttini kanssa, mutta pointti oli tosissaan siinä, että oman blogin mainostaminen on nykyään vähän turhan röyhkeää omaan makuuni.. Vaikkakin esim. linkitä blogisi -tyyliset postaukset koen ihan kivoiksi jutuiksi: niistä löytää välillä oikeasti todella hyviä ja kiinnostavia blogeja, joihin ei ehkä muuten olisi eksynyt ollenkaan!
Tuo on ihan totta :) Minä olen kirjoittanut omaani kohta 5 vuotta (hui) ja silloin kun aloitin lukijoita oli tasan äitini ja rakkaat siskoni...noh nyt niitä on vähän enemmän, mutta en silti itse koe tarpeelliseksi mainostella blogiani kenellekään. Lukijat löytävät kyllä perille, jos tahtovat :)
VastaaPoistaOlen itsekin törmännyt monessa suositussa blogissa, varsinkin noiden kommenttien joukossa siihen, että omaa blogia halutaan mainostaa (joko suoraan tai vähän vihjaillen) lukijoiden toivossa ja kysellään, että miten saadaan aikaiseksi menestyvä blogi. Enkä muista itsekään tällaista ilmiötä olleen siloin oman blogini alkuvaiheessa. Homma tuntui paljon viattomammalta silloin.. :)
Olipas tullut suihkun aikana paljon kommentteja, kiitos teille kun otatte kantaa! :)
VastaaPoistaItse aloitin blogini aikoinani ihan omaksi ilokseni mutta nyttemmin siitä on tullut elämäntapa, josta en halua eroon :) Koen myös, että olen oppinut ilmaisemaan itseäni paremmin kirjallisesti ja koulun alettua se onkin oiva tapa harjoitella kirjoittamista ja oikeakielisyyttä. Niinkuin joku jo edellä mainitsi, on se myös oiva tapa välttää pitkiä facebook päivityksiä sekä kiva kanava kirjoitella vaatejutuista, jotka eivät miespuolisia kavereitani voisi vähempää kiinnostaa :D
VastaaPoistaOlen myös jäänyt koukkuun moniin hyviin muotiblogeihin, joita seuraan silmä tarkkana joka päivä, esimerkiksi juuri sinun sekä Lintun blogit :) Inspiroivia tyttöjä kun olette molemmat <3
Olen osittain kanssasi samaa mieltä, varmasti raha on nykyään monille bloggauksen aloitteleville suuri ja houkutteleva kannuste aloittaa blogi ja suurin osa tulee varmasti pettymään. Uskon kuitenkin, että suurin osa aloittaa blogin puhtaasti siitä syystä, että se on hauska harrastus. Syy miksi itse aloitin 1,5v sitten blogin oli muutto uuteen kaupunkiin ja halusin kertoa kuulumisiani blogin välityksellä edellisen kotikaupunkini kavereille.
VastaaPoistaMutta jos uudet bloggaajat bloggaavat rahan vuoksi, niin välillä itsestäni tuntuu, että niin tekevät ne vanhemmat ja suositummatkin bloggaajat, jotka jo tästä rahaa saavatkin. Nykyään mainospostauksia on paljon enemmän kuin ennen ja on kurjaa kun suunnilleen joka postauksessa tuntuu olevan mainittuna, että postaus sisältää mainoksen. Esimerkiksi Nellyn kanssa yhteistyössä olevat blogit tekevät viikottain USEITA postauksia, joissa esitellään Nellyn tuotteita mainostusmielessä ja postauksen perässä on vielä Nellyn banneri, joka kyllä löytyisi jo blogin sivupalkista. Ymmärrän toki, että jotkut bloggaajat saavat blogin avulla jopa ainoan elantonsa, mutta itselläni on ainakin vähentynyt mielenkiinto monista blogeista tästä syystä. Ymmärrän myöskin sen, jos esittelee tuolta Nellyltä vaikka kerran kuussa lempparituotteita, mutta hei c'mon, useasti viikossa? Ketä kiinnostaa enää kun samasta Tove Parkasta on postattu samassa blogissa viisi kertaa ja blogeissa yhteensä about viisituhatta kertaa? :D
Myös siitä olen erimieltä kanssasi, että mielestäni aikaisemmin on blogille ollut helpompi saada lukijoita kuin nykyään. Ennen lukijakunta oli paljon suurempi verrattuna blogien lukumäärään. Nykyään kun niitä blogeja on niin monta kertaa enemmän kuin ennen, että on vaikeampi erottua joukosta. Aikaisemmin taas oli helpompi löytää joku blogi, kun niitä yksinkertaisesti oli niin vähän.
Joskus vuosi pari sitten tehtiin nuorille (about 14-15 vuotiaille) jokin kysely, että mikä on unelmien ammatti (valitettavasti en enää löydä lähdettä). Huolestuttavan moni oli vastannut jotain julkkikseen liittyvää. Tavalliset ammatit eivät ole enää niitä houkuttelevia, vaan halutaan helppoa(?) rahaa ja feimiä. Nykyään on niin paljon helpompi tulla kuuluisaksi kuin ennen. Voi mennä big brotheriin tai ottaa Suomen suurimmat silarit tai tehdä hyvän Youtube-videon ..tai perustaa blogin. Mutta jos kaikki ne kymmenettuhannet nuoret alkavat bloggareiksi, niin eihän niille riitä lukijoita tai niitä maksajiakaan. Ja samaa mieltä olen siitä, että hommaan pitää löytyä intohimoa, jotta voi tulla hyväksi bloggariksi. Jos on vain rahan perässä, niin se paistaa kyllä läpi eikä sitä lukijat kauaa jaksa.
VastaaPoistaMäkin oon jo vuosia pyöritellyt ajatusta siitä, että alkaisin bloggaamaan muodista, lifestylestä, kosmetiikasta ym, mutta selkeästi mulla ei ole siihen ollut sitä riittävää intohimoa, kun en ole alannut. Lisäksi teitä on paljon, jotka kirjoittavat aiheesta paremmin kuin minä :) Tyydyn siis vain lukemaan kymmeniä laadukkaita lifestyle-blogeja. Ja kirjoittamaan siitä aiheesta, jota rakastan intohimoisesti.
Lindsay, hyviä pointteja! :) Tilastojen mukaan kuitenkin esim. Tove Parkas takista kiinnostuttiin silti, vaikka siitä postattiin useammassa blogissa. Myöskin se kertoo siitä, että tuote on oikeasti hyvä ja ihmisillä herää mielenkiinto kun useat henkilöt suosittelevat sitä. Kiitos kommentistasi :)
VastaaPoistaMun mielestä sä olet itse sellainen, että haluat mahdollisimman paljon lukijoita ja ehkä sitä kautta hyötyä itsellesi. Sulla on jotenkin tarve miellyttää kaikkia, ettei vaan osa lukijoista katoaisi.
VastaaPoistaBloggaamisesta on kyllä tullut kauhean kaupallista. Mutta kolmas syy on kyllä se, että nykyään bloggaamisen voi laittaa CV:n. Bloggaaja hyötyy siten bloggaamisesta, että blogin pitämisestä voi olla työelämässä hyötyä ja saada työtarjouksia sitä kautta. Sitten aletaan kutsua itseä freelance journalistiksi.
Roosa, "Sulla on jotenkin tarve miellyttää kaikkia, ettei vaan osa lukijoista katoaisi." - olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka kertovat tuntemattoman ihmisen piirteitä, kuin ne olisi ainuita oikeita faktoja. Kaikilla toki saa olla mielipiteensä ja se on ok :) Tällä hetkellä teen joka kuukausi uuden lukijaennätyksen ja ennen olin niistä innoissani, mutta jos saan sanoa suoraan, niin nykyään olen jo niin turtunut siihen, etten enää edes käsitä konkreettisesti niitä lukuja. Sen vuoksi siis omasta mielestäni en halua mahdollisimman paljon lukijoita, sillä en enää ymmärrä sitä asiaa, kuten ennen se oli helpompaa ymmärtää. Haluan kertoa omat kantani siten, että kukaan ei loukkaantuisi eli olet oikeassa että pyrin miellyttämään kaikkia kirjoittamalla asiat mahdollisimman neutraalisti ja muita kunnioittaen, mutta sitä en pelkää, että osa lukijoista katoa, sillä sitä ei voi koskaan välttää etteikö aina joku lopettaisi lukemisen. Tykkään ajatella realistisesti :) Tämä oli oma kantani kommenttiisi.
VastaaPoistaTosi hyviä mielipiteitä! Kiitos näistä. Olen samoilla linjoilla ja ilmiö ihmetyttää itseänikin. Joillakin bloggaagilla tuntuu olevan sellainen pakko postailla ns. tyhjänpäiväisiäkin juttuja vaan, jotta blogissa olisi jotakin sisältöä, vaikkei oikeasti olisi mitään sanottavaa. Toki en ole oikea henkilö arvostelemaan sitä, mikä kenellekin on tärkeää. Itse en tavoittele blogilla ammattia kirjoittamisen tai valokuvauksen parista. Lähinnä pidän sitä harrastuksena, joka piristää omaa arkeani, pistää hymyn huulilleni ja joka on minun ikioma juttuni:) Tavallaan pidän myös siitä, että blogin kautta tavallinenkin tallaaja voi kirjoittaa ajatuksiaan ilman, etät tarvitsee olla kummoinenkaan kirjailija. Riittää, että nauttii siitä mitä tekee ja on oma itsensä. Erikseen on tietysti ne bloggaajat, jotka todella osaavat kirjoittaa vangitsevasti ja ottaa kauniita kuvia. Niitä onkin ilo lukea ja seurata ja on mielestäni myös oikeutettua, että he saavat korvausta vaivannäöstään ja käyttämästään ajasta!
VastaaPoistaElätätkö itsesi bloggaamisella? : ) Mielestäni menee maku siinä vaiheessa kun aletaan maksamaan jostain, mikä pitäisi tulla suoraan sydämmestä ja täysillä omasta tahdosta. Työ on työ ja huvit on erikseen : >
VastaaPoistaOon samaa mieltä Lindsayn kanssa siitä, että tuntuu olevan hirveen vaikea saada niitä lukijoita, koska blogeja on niin hirveesti.
VastaaPoistaPitäisi olla tarpeeksi mielenkiintoinen ja monipuolinen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan ja hankala tietää mistä lukijat pitää. Alkaen blogin nimen keksimisen vaikeudesta.
Välillä tuntuu siltä, että ketä kiinnostaa mun jutut ja toisaaltaan niinä päivinä kun on kommentoitu tekstejä on tosi hyvä fiilis ja siitä saa taas lisää mielenkiintoa tehdä postauksia!
Itselläni ei ole tullut edes mieleen, että voisin tienata rahaa vaan kirjoittelen/kuvaan sen takia, että pidän siitä.
Mulla on muutama lukija ja oon kyllä iloinen niistä :)
Jonn, mielestäni se, että "bloggaamisesta" maksetaan ei poissulje sitä, että homma tulisi suoraan sydämestä ja täysillä omasta tahdosta. En halua yleistää, mutta omalla kohdallani ainakin asia on niin, että teen tätä täysillä ja omasta tahdostani, ja on surullista kuulla jos se ei välity sinne päähän :) Tunnen myös muutaman bloggaajan, jotka saacat rahaa blogin pitämisestä, mutta nauttivat täysillä siitä mitä tekevät. Nykyään olen huomannut että ideaalitilanne on tehdä nautinnollisesta harrastuksesta työ ja sen minä olen saavuttanut ja olen onnellinen siitä :) Kyllä, elättäisin itseni blogilla, mutta en silti halua lopettaa toista työtäni. Tulisin hulluksi jos elämässäni ei olisi rytmiä ja istuisin kotona päivät pitkät.
VastaaPoistaJutta, olette Lindsayn kanssa oikeassa, että blogeja on todella paljon ja että on vaikea erottua - täytyy siis sanoa että on myös hyvä kun bloggaajat ovat keksineet mainostuskeinoja, ilman niitä ei välttämättä saisi lukijan lukijaa, jos niitä haluaa :)
VastaaPoistaJoo no taitaa itselläsikin olla ne "dollarin kuvat silmissä" ,sen verran noita mainoksia ja linkkejä blogistas löytyy..
VastaaPoistaTuon jonn:n kommentti psiti kyllä miettimään pahas. Pitäisikö näyttelijöiden tehdä konttori duunia koska näytteleminen tulee suoraan sydämmestä? Pitäisikö laulajien laulaa vain kuorossa ja olla tehdas duunarina koska ei siitä pidä maksaa ja laulaa ihan omasta tahdosta? Pitäisikö viulistien olla soittamatta isolle yleisölle koska se on heidän intohimonsa ja soitelle vain rankan työpäivän jälkeen kellarissa? Vähän hölmöä sano että siitä ei pidä maksaa jos tekee jotain omasta tahdostaan ja siitä mikä tulee suoraan sydämmestä. Minusta se on vain hienoa jos joku haluaa siitä maksaa, ja näinhän se rakkaus työhönkin syntyy.
VastaaPoistaemsii, tottakai mulla on! Yritin postauksellani viestittää bloggaamisen aloittamisen syiden ja motiivien eroista, harmi jos se ei välittynyt sinulle saakka :) Tottakai haluan tienata työlläni mahdollisimman paljon - kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että tekisin tätä vaikken saisi pennin penniä. Jos sinulla olisi mahdollisuus tienata kaupan kassalla vähän tai paljon, kumman valitsisit? Niinpä, itsekin valitsisin sen "paljon" :)
VastaaPoistaEllysi, itse mietin samoja asioita, mutta ihmisillä on niin erilaisia ajatustapoja, että kai joku voi oikeasti ajatellakin noin :)
Paljon hienoa keskustelua täällä! Tämähän bloggaamisessa on parasta.
VastaaPoistaItselläni on erittäin tuore blogi, vasta perustin. Mietin sitä todella ,todella kauan. Viime syksyn olin reissussa pitempään ja nyt jälkikäteen harmittaa, että miksei silloin tullut pidettyä bogia. Olisi vanhemmat ja kaverit saaneet paljon paremmin seurattua seikkailujani.
Tämähän on harrastus siinä missä mikä tahansa muukin. Ja joillekin siitä on tullut myös työtä. Mielestäni se on vain hyvä asia, saada rahaa rakkaasta harrastuksestaan. Voisiko parempaa tilannetta edes toivoa?
Haluan itse pitää blogia koska, siinä pääsee vurovaikutukseen ihan uudenlaisten ihmisten kanssa. Ja olen myös lähdössä taas pidemmälle reissulle, joten siitä tulee myös mahtava reissupäiväkirja!
On kiva nähdä miten kirjoittelet tälläsiä "oikeitakin" asioita kaiken muodin tms. keskelle. Mielipiteitä on kiva lukea! :)
Totta puhut! Hyvä postaus :) Tänään juuri mietin itsekin tätä asiaa. Aloitin itsekin hetki sitten pitämään blogia, kuvablogia, koska koneellani on niin paljon kaikenlaisia kuvia, jotka ovat vain tyhjänpanttina. Nyt saan niille hyvää käyttöä, omaksi ilokseni :)
VastaaPoista♥:janni
Mä alotin bloggaamisen siksi, koska halusin kirjotella vaan asioita itselleni muistiin (lähinnä silloin aluksi raskaudesta, myöhemmin vauvasta.. jne) mutta jostaki alko ilmestyä niitä lukijoita sitte ihan urakalla ja mietin että mitäs ihmettä? En tosiaankaan osannu odottaa, että saisin lukijoita. Ja kun aattelin, että teen sitä hommaa vaan itselleni. Ja kirjoitan vaan itselleni. Ja niin teen edelleen, vaikka blogini julkinen onkin.
VastaaPoistaJa nyt mulla on 148 lukijaa ja rakastan kirjottamista! Hetken jo mietin viime vuoden lopussa, että lopetanko kirjottamisen, koska ideat oli hukassa, mut onneksi en sitä tehny. :) Kirjottaminenhan on loistavaa terapiaa ja paras tapa puhdistaa ajatuksia. :) Vai mitä olet mieltä?
Ja vielä pakko sanoa, että mäkään en myöskään ymmärrä sitä blogin mainostusta. Jätetään joku "kiva asu :)" (tms yhtä tyhjänpäivänen kommentti) ja perään laitetaan oman blogin osoite. Mä en koskaan oo mainostanu omaa blogia tuolla tavalla enkä millään muullakaan, koska kyllä ihmiset tajuaa painaa mun nimestä jos ne haluaa tietää onko mulla blogi ja sitte ku mun blogin nimi näkyy niin varmasti moni käy kattoo minkälainen blogi on, ja jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Mä en tota mainostamista ymmärrä ja tiedänki ehkä kaks bloggaajaa täällä blogimaailmassa jotka sitä tekee ihan jatkuvasti ja joka ikiseen blogiin, joskus moniakin kertoja ja samoilla jutuilla. Mut tyylinsä kullakin.. :-D
aihe herätti itselläni niin paljon ajatuksia, joten käytin röyhkeästi aihetta hyväksi ja tein oman postauksen! toivottavasti et pahastu :) postaukseni ei ole mitenkään hyökkäys sinua tai muita suosittuja bloggaajia vastaan, aihe oli vain hyvin mielenkiintoinen. olet ehdottomasti yksi lempparibloggaajistani ja käynkin useaan otteeseen päivässä tarkistamassa oletko postannut uudestaan :) laitan tähän nyt linkin blogiini, jotta voit halutessasi käydä lukemassa postaukseni, en siksi, että mainostaisin blogiani uusien lukijoiden toivossa! ;D
VastaaPoistahttp://lindsaysdiaries.blogspot.com/
Sen enempää en jaksa alkaa kommentoimaan tällä hetkellä, koska oon ihan samaa mieltä tästä asiasta! :D pakko oli vaan tulla sanomaan, että joka päivä seuraan about 20-30 tiettyä lemppari blogia - ja tämä kuuluu niihin. Kuitenkin mua oikeesti suoraansanottuna pistää raivostuttaa sellaset ihmiset, ketkä laittavat ns turhan kommentin ja blogin osoitteensa perään. Whaaaa? Ja ne blogit, joita seurailen...joka päivä löytyy samalta henkilöltä sanottavaa ja osoite perässä.
VastaaPoistaOli pakko selata tämänkin postauksen kommentit ennen omaani, ettei vaan sattuisi löytymään taas sama henkilö. Se nähdään huomenna :D
Kyllähän sitä voi ihan hyvin rahantekotarkoituksessakin perustettu blogi menestyä - ei se motiivi sitä määrää menestyykö blogi vai ei. Lukijathan siitä viime kädessä päättävät, onko sisältö kiinnostavaa vai ei. Yhtä lailla siinä missä kaikkien henkilökohtaiset sydänverellä kirjoitetut blogit eivät vaan kiinnosta suuria massoja, voikin rahan kiilto silmissä tuotettu sisältö ollakin sellaista, että se vetää ihmisiä puoleensa. Sisältö ratkaisee, ei kirjoittajan motiivit.
VastaaPoistaHassua, itse en koskaan ole edes mieltänyt tuota blogiosoitteen jättämistä miksikään mainostukseksi..
VastaaPoistaNykyään niin monella on bloggertili, että on ihan mahdotonta muistaa, että kuka on kukakin. Itse näen siis blogiosoitteen laittamisen ikään kuin "allekirjoituksen", ajattelen, että se helpottaa muistamaan, että kuka siellä nyt kirjoitteleekaan. Näin siis itse näen asian ja näin itse teen, nyt tuli kauhea paniikki, että luulevatko kaikki, että mainostan blogiani, kun linkkaan osoitteen tuohon loppuun :D
Ja ehkä niille bloggaajille, joilla on paljon lukijoita, niin se kommentti "Kiva asu!" ja blogiosoite perässä tuntuu mainostukselta mutta täytyy sanoa, että ainakin itseäni tuollaisetkin kommentit lämmittävät ja suuresti!
http://donebym.blogspot.com/
Lindsay osasi kommentillaan kiteyttää juuri samat asiat joita itselleni tuli mieleen tästä aiheesta. Nyt on hieman eri tilanne siitä ajasta kun olet itse aloittanut blogin pitämisen, sillon ei tiedetty sitä että blogilla voisi tienata rahaa jne, joten kirjoittaminen oli intohimoa ja ei ajateltu sitä rahaa. Olen huomannut saman tänä päivänä, että jotkut bloggaajat laittavat saman kommentin jokaisen löytämänsä blogin kommenttiboksiin ja perään oman bloginsa osoitteen jotta saisi tällä lukioita iselleen. Kukin saa tehdä omalla tavallaan, mutta jotenkin koen sen aika ärsyttäväksi että joku haluaa joka paikkaan tuoda sitä omaa blogiaan kohtuuden rajoissa kuitenkin. Mutta kyllähän myös osa suosittu bloggaaja mainostaa blogissaan lähes joka postauksessa. Minusta myöskään tämä ei ole väärin mutta huomaa selvästi, sen että bloggaaja ajattelee pelkästään rahaa, eikä kirjoita lainkaan samalla tavalla kuin aikaisemmin ennen kuin mainostus ei näkynyt blogeissa. Minusta sinä olet osannut pitää tämän työnäsi/harrastuksenasi eikä tästä tule sellainen olo että haluisit blogiltasi pelkkää rahaa vaan sen näkee että nautit tästä ja rakastat tätä! :) Tsemppiä! :)
VastaaPoistajuujuu meikkejä ja kutsuja tänne näin ku olis jo!
VastaaPoista:-D
Tuo on varmasti totta. Itse olen lukenut blogeja tässä vuoden ajan ja aloitin kirjoittamisen ihan vain siksi, että halusin ilmaista itseäni :)En miettinyt kauaa. Sain vain päähänpistoksen, että miksi en minäkin voisi kirjoittaa jos muutkin siihen pystyvät? Tuohan se omaankin elämään jotain uutta sisältöä.
VastaaPoistaTosiaan kun tää blogimaailma on näköjään myös näin pinnallista niin nopeasti se minullekin tuli, että miten niitä lukioita saa? Mutta tärkeintä kyllä on se intohimo. Eihän ne lukijat pysy, jos ei jaksa kirjoittaa päivittäin ja olla mielenkiintoinen. Itse en vielä edes ajattele, että tällä elantoa saisi :D Aloin vasta noin kuukausi sitten kirjoittamaan ja motivaation mielessä olisi kiva saada lukijoita.
Sulla on tosi mielenkiintoinen blogi ja näkee kyllä, että tykkäät tehdä tätä. Siksi se on hyvä :)
Niin totta! Musta on mukavampi lukea sellaista blogia jonka kirjoittaja kirjoittaa sitä sydämellään. Sen kyllä huomaa heti kuka tekee niin ja kuka ei :)
VastaaPoistaOlen erittäinn samaa mieltä. Itse rupesin pitään vaihtoblogia ihan siksi että perhe ja ystävät näkisi mitä tänne kuuluu ja muutenkin se on ihana "matkapäiväkirja" joka jää muistoksi. Itseasiassa juuri tämän kyseisen syyn "joka toinen ihminen pitää mitä turhinta massablogia" takia aluksi nihkeilin hirveästi ajatuksesta ja meinasin jättää koko blogin tekemättä. Päätin kuitenkin tehdä sen ja hyvä niin mutta sitten näin myös sen että MUIDEN ihmisten oletukset blogeista on että PITÄÄ olla paljon lukioita yms tilpehööriä: Yksi kaunis päivä eräs ihminen tuli itse fb chatissa ilmottamaan että "Luin blogiasi, eipä sulla ole juurikaan kommentteja siellä". Screw that, mun blogini on minulle.
VastaaPoistahaha joo mäki oon nähny tän saman ilmiön! :D Avokki kysy multa että miks rupesin pitää blogia, ni sanoin vaan sille että en oo koskaan osannu kirjottaa päiväkirjaa, mut haluan silti johonkin asiani kirjottaa, joten sen mun päiväkirjan pitäminen oli enemmän munlaista ja kivempaa kun rupesin kirjottamaan sitä netissä. Eihän tää tietenkään oo yhtä avointa tekstiä kuin mitä kirjaan voisi kirjoittaa, mutta tälläsen päiväkirjan pitämisestä mä tykkään :)
VastaaPoistaihanaa viikonlopun alkua !
Tuli vain mieleen tuosta oman blogin mainostamisesta, että kaikkein "parhaimpia" ovat monesti ulkomaiset bloggaajat, jotka tosiaan laittavat täsmälleen saman tekstin ties miten monien blogeihin. Itsellekin tuli kommentti, jossa kehuttiin postaukseni upeita kuvia. Ainoa vika oli siinä, ettei siinä kyseisessä postauksessa ollut ainuttakaan kuvaa. Saman kommentin samalta bloggarilta huomasin myös parissa muussa blogissa joita luen.
VastaaPoistaMielestäni on ihanaa saada aina kommentteja ja ne tekevät bloggaamisesti niin paljon hauskempaa. Esimerkkinikaltaiset kommentit ovat kuitenkin sellaisia, ettei minua edes kiinnosta klikata millainen henkilö on sen jättänyt. Tuntuu, että jotkut tosiaan vain keräävät mahdollisimman suurta numeroa lukijakuntaan. Se, että kuinka moni ihminen niistä sitten oikeasti seuraa blogia, tuntuu olevan yhdentekevää.
Ihana teksti. Oon itse alkanut muutaman kerran kirjoittamaan blogia ja aina se on tyssännyt melko lyhyeen, syynä tähän se miksi bloggasin. Rahaa en blogin kautta havitellut, mutta lukijoita olisin halunnut pilvin pimein. Ja kun lukijoita ei heti tullut, lopetin kirjoittamisen. Olen taas harkinnut bloggaamisen aloittamista, mutta enää en edes tiedä haluanko jakaa elämääni blogin kautta. Mikäli alan kirjoittamaan, haluan tehdä sen ilmaistakseni itseäni ja purkaaseni pinnallista puoltani johonkin. Tällä kertaa aion kuitenkin punnita bloggaamisen sekä huonoja että hyviä puolia sekä motiiviani ennen kuin aloitan.
VastaaPoistaBlogisi on ihan huippu ja olet ihana :) Hyyvää viikonloppua <3
Oon itse seurannut blogimaailmaa jo lähes viisi vuotta tosi aktiivisesti, ja välillä oon myös itse kirjottanut blogia. Mun mielestä oikeestaan kaikki blogit on menneet vaan huonompaan suuntaan tän kaupallistumisen takia, ja se harmittaa ihan mielettömästi :s toki näin lukijana on mukavaa, että esim postauksia tulee usein mutta sitten kun joka toinen postaus sisältää vain ilmaislahjojen esittelyä yms, niin tulee pieni ähky lukijalle siitä jatkuvasta tuotemäärästä. Tai kun huomaa että se päivän toinen postaus on aina vähän väkisin väännetty ja nyhjätty tyhjästä. Puhumattakaan siitä miten persoonattomiksi monet ihanat blogit on menneet, kun kuka nyt enää haluaa omia henkilökohtaisia asioitaan kertoa tuhansille tuntemattomille ihmisille :(
VastaaPoistaYmmärrän kyllä täysin, että monet haluavat omalle blogillensa paljon lukijoita ja tehdä sillä rahaa jne, koska ainakin omasta mielestäni suositut bloggaajat elävät aika yltäkylläsiyydessä; kukapa meistä ei haluaisi ilmaista kosmetiikkaa, lahjakortteja jne jne. Ja kun ihmiset tajuavat mitä kautta niitä saa, niin totta kai sitä lähdetään yrittämään keinolla millä hyvänsä.
Pointtina siis, ymmärrän miksi ihmiset haluavat menestyä blogeille, mutta en ihan hyväksy kaikkien metodeja ja joillekin blogeille se "menestys" on tarkottanut aikamoista tason laskua mielestäni. Enkä tarkoittanut tätä tekstiä sulle mitenkään henkilökohtaisena, luen päivittäin noin 30 blogia joten vertailupohjaa on muuallakin :)Oon itseasiassa lukenut blogiasi jo varmaan pari vuotta, mutta nyt vasta viime aikoina alkanut tykkäämään tästä enemmän. Ehkä oma tyyli on lähemmäs sun tyyliä, etenkin sisustuksessa ja toisaalta sä vaikutat vielä aika rehellisestä ja jalat maassa- tyypiltä, joka kirjoittelee suurimmaksi osaksi vain siksi että se on mukavaa :) Jatka samaan malliin! Ja lisää Kaapoa :) (Sun juttusi Kaaposta ja koiranhankinnasta yms oli kanssa tosi hyvä, mutten jostain syystä sillon mitään kommentoinut..)
Kiitoksia kaikille hyvistä ja mielenkiintoisista kommenteistanne!! :)
VastaaPoistaTäähän onkin herättänyt paljon keskustelua, mutta sulla on ihan hyvä pointti tuossa jutussa. Faktahan taitaa kuitenkin olla että juuri ne jotka on jo vuosia sitten aloittaneet bloggaamisen ovat juuri niitä jotka nyt onnistuvat parhaiten tienaamaan blogillaan. Tosin onhan mainosrumbassa mukana alle vuoden vanhoja blogejakin. Tätä ei varmaan saisi ääneeen sanoa, mutta mielestäni myös sellaiset blogit saattavat nykyisin menestyä joista löytyy huonolaatuisia kuvia ja paljon mainospostauksia, en tiedä miten se menestys on saatu aikaan. Ehkä bloggaaja on silloin vain sen verran kiinnostava persoona että ihmiset tarttuvat blogiin.
VastaaPoistaItse aloitin blogin ihan hetken päähän pistosta viime kesänä. Yhtena aamunha herättyäni vain päätin perustaa blogin eikä minulla vielä silloin ollut mitään käsitystä koko touhusta, paitsi että olin ehka kahta blogia siloin tällöin lueskellut. Parin kuukauden päästä suljin blogin ja aloitin uuden, koska eihän siitä hetken päähän pistosta syntyneestä blogista tullut kuin sillisalaatti joka ei miellyttänyt minua. Pidän blogia tälä hetkellä siksi että rakastan valokuvaamista ja haluan jakaa ottamani kuvat myös muiden nähtäväksi. Samalla voin kuvien ohella kertoa elämästäni ja kiinnostuksen kohteistani. Blogistani ei löydy mainoksia ja jonkun mielestä ukoasukin on varmaan persoonaton ja tylsä. Itse taas koen että kuvat tulevat parhaiten esille puhtaan valkoiselta pohjalta pelkistetyssä ulkoasussa.
ohhoh! Palautin juuri tänään äidinkielen aineen, joka käsitteli aivan samaa aihetta! Itse en blogia kirjoita, mutta olen huomannut aivan saman ilmiön!
VastaaPoistaHyvä postaus. Itselläni ei ole blogia eikä mitään kiinnostusta edes aloittaa, mutta olen joskus miettinyt että mistä sitä rahaa konkreettisesti tulee? Onko ne nuo oikealla puolella pyörivät mainokset joista maksetaan kuukausittain rahaa bloggaajan tilille? Jos kerrot saamastasi tuotteesta blogissa niin saatko sen tavaran lisäksi vielä rahaa siihen päälle? Voinko siis päätellä että jos jonkin blogin sivuilla on mainoksia "lattiasta kattoon" niin tämä bloggaaja ansaitseen hyvin?
VastaaPoistaEi ole pakko kommentoida mutta kiinnostaisi silti tietää.
Muistan, että eksyin blogiisi aikoinaan Lintun blogin kautta. Uskonkin, että olet saanut paljon lukioita alkuaikoina juuri Ps. I love fahion-blogin kautta, mikä taas on auttanut blogiasi kasvamaan ja tulemaan tunnetuksi.
VastaaPoistaEli sinulla on paljon kiittämistä siinä, että olet Lintun kaveri ja sitä kautta saanut "mainosta" blogillesi Lintun blogin kautta :) Uskon, että jos et olisi Lintun kaveri, niin tuskin olisit näin tunnettu ja tuskin esim. minä olisin vakkarilukija jo monen vuoden ajalta :)
Mitä mieltä itse olet tästä? Oletko itse huomannut, että monien suosittujen bloggareiden kaverit aloittavat blogeja ja niistä tulee yhtäkkiä tosi suosittuja?
Jenni, en valitettavasti tiedä muiden tuloista joten en osaa sanoa :)
VastaaPoistaNeiti. H, itse en tuntenut lindaa kun aloin bloggaamaan :)
...Minua huvitti kun joku oli innoissaan 1000 kommentista johkin juttuun, kun itse intoilin 50 lukijasta uutteen postaukseen.. Enkä saanut yhtään kommenttia :DD
VastaaPoistaMun mielestä lähtökohdat on niin väärät, jos alkaa bloggaamaan pelkästään sen takia, että sais rahaa siitä. Ite ku alotin blogin, niin olin pari vuotta lukenut blogeja ja oli vaan semmonen olo, että bloggaaminen oli mun juttu. :) Oon aina tykänny kirjottaa ja kerätä inspiraatiokuvia yms koneelle, joten bloggaaminen on just hyvä tapa yhdistää nää kaks asiaa. :)
VastaaPoistaToki sitä välillä miettii, että miten hienoa ois saada kaikkia erilaisia mahdollisuuksia blogin kautta, mutta se ei kuitenkaan ole se syy miks tätä teen. :) Mulla on alle 40 lukijaa tällä hetkellä, ja hihkun joka kerta ilosta ku saan kommmentin! Ja ymmärrän sen, että pitää oikeesti tehdä aika paljon töitä, että blogilla saa suosiota, lukijoita ja mainostajien huomiota. :)
niin, on se jännä. varsinkin kun melkee kaikilla blogilistan top10 on tekstit täynnä tradesoubler ja bit.ly linkkejä. Ikinä en oo niitä klikannu eli mä en oo ollu teidän rahoja kasvattamassa.
VastaaPoistaEli miksi TE näytätte mallia, että blogilla saa rahaa????
ois kiva tietää. ei yleensäkkää "harrastuksista" saa rahaa, vaan niihin uppoo aika reilusti.
Hyvin kirjoitettu :) Mä aloin bloggaamaan lähes 3,5v sitten, oli kyllä aika erilainen meno sillon! Ja enää nykyään en ehkä uutta blogia alottaisi, mutta nyt tähän hommaan on jo niin koukussa ettei enää pysty lopettamaan. Parasta bloggaamisessa on mun mielestä vuorovaikutus, uudet tuttavuudet ja uudet ideat omaan tyyliin. Aika sääliksi käy niitä ihmisiä jotka alottavat bloggaamisen vaan ne dollarin kuvat silmissä, blogin kautta voi saada niin paljon muutakin! Onhan se plussaa jos euro tai toinen tilille sillon tällön tulee, mutta tekisin tätä ihan samalla tavalla vaikken saisi tästä mitään.
VastaaPoistaMua rasittaa ne kommentit, jotka kirjoitetaan vaan siksi että saataisiin lukijoita. Tai ne arvonnat joihin voi osallistua vaan jos liittyy lukijaksi bloggerissa, pelkkää lukijoiden kalastelua mun mielestä. Varsinkin ulkomaalaiset bloggaajat käy usein pommittamassa kommenteilla, joissa pääasia on jtn tyyliin follow me, ei niitä huvittaisi aina edes julkaista..
Ja tosta kun jotkut on kommentoinut, että suosittujen bloggaajien kaverien blogit saa helposti paljon lukijoita, eihän siinä mitään väärää ole. Kun eiköhän ne lukijat useimmiten kuitenkin siellä blogissa pysy sen sisällön takia, ei siksi että se on jonkun suosikkibloggaajan kaverin blogi. Tai toivon ainakin ettei niin ole :D Kyllä mäkin katson jos joku linkkaa vaikka kaverinsa blogiin, mutta kyllä se sisältä ratkaisee alanko sitä lukemaan. Saahan sillä tavalla näkyvyyttä uudelle blogille, mutta ei se lukijoita takaa.
Vielä sen verran ottaisin kantaa kun sanot, että et väitä etteikö vanhemmat bloggaajat bloggaisi rahan takia. Niin et väitäkään, mutta onko sinusta se sitten "sallittavampaa" ja "hyvempää", että vanhempi bloggaaja tekee viikossa useampia puhtaasti pelkkiä mainospostauksia rahan kiilto silmissä ja lukijoita hyväksi käyttäen, kuin nuori ja kokematon bloggari, joka aloittaa blogin toivoen tekevänsä sillä myöskin rahaa? :) Vai postaatteko te Nellyn kanssa yhteistyössä olevan bloggarit niitä Nelly kollaaseja useita viikossa ihan puhtaasta intohimosta ja rakkaudesta Nellyä ja sen tuotteita kohtaan? Tuskinpa vain :) Sillä netistä löytyy parempiakin nettikauppoja, jonka tuoteita kohtaan luultavasti tekin tunnette suurempaa intohimoa, mutta ette postaa kollaaseja niistä harva se päivä. esim. net-a-porter.
VastaaPoistaMainostustahan on blogeissa ollut aina, mutta nykyään se on muuttunut siihen, että suositut bloggaajat mainostavat yleensä vain tuotteita joiden mainostamisesta saa rahaa, oli se tuote sitten hiuslakka tai hammastikku. Ennen nämä bloggaajat mainostivat vain tuotteita, jotka nämänkin bloggaajat olivat ostaneet omilla rahoillaan ja kokenut hyviksi. Välillä kun tuntuu, että onkohan ne mainoksien tuotteet nyt sittenkään niin hyviä kuin blogeissa väitetään, kun niitä mainostuksia on niiin paljon.
Lindsay, en väitä :) tässä postauksessa käsittelin aloittamisen motivaatiotekijöitä, mainostaminen yleisesti on asia erikseen :)
VastaaPoistaOletpa kirjoittanut taas kerran todella hyvin! Olen kanssasi enemmän kuin samoilla linjoilla. En pidä yhtään blogeista joita kirjoitetaan vain dollarit silmissä. Ne eivät ole kiinnostavia eikä ne saa lukijoita, koska lukijat eivät "jää koukkuun" postauksiin. Sun blogista näkee heti, että kirjoitat tätä sydämellä - siksi tänne päivä toisensa jälkeen palaankin :)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua Cava! <3
Ja unohdin sanoa että itse en koskaan kehtaa mainostaa tuotteita joista en pidä :)
VastaaPoistaHah mul iskee aina myötähäpeä kun nään jonku kommentin perässä oman blogin linkin :D läpinäkyvää
VastaaPoista"Toinen keino on linkittää oma blogi kommentin perään ja usein kommentoidaan ihan vain jotain turhanpäiväistä, että saadaan vain jaettua oman blogin linkkiä mahdollisimman paljon, jos vaikka joku eksyisi vierailemaan blogissa.", totta, mutta eikös juuri nämä kommentoijat mahdollista sinulle tämän elinkeinon! Suurin osa näistä einiinturhanpäiväisistäkin kommenteista, varsinkin tunnetumpiin blogeihin, on vain oman blogin mainostusta..
VastaaPoistaTästä purkautumisesta huolimatta olet kuitenkin yksi lempibloggareistani :)
erppa, postaukseni oli pohdintaa jossa kirjoittelin omia huomioitani - en sanonut missään vaiheessa että se linkittäminen olisi paha asia, vaikka sitä olenkin ihmetellyt :) Ilman lukijoita en tosiaan olisi menestynyt, mutta myöskään ilman minua en olisi menestynyt, joten mielestäni tämän elinkeinon mahdollistaa lukijat sekä minä itse. :)
VastaaPoistaHuomasin, että tämä postaus on herättänyt keskustelua sekä antanut inspiraatiota toisten samaa aihetta käsittelevien postausten tekoon, hienoa! :) Osa oli myös ymmärtänyt hieman väärin ajatuksiani, mutta se vaara näissä mielipidepostauksissa aina on :)
VastaaPoistaKiitos sinulle kun kirjoitit näin ajatuksia herättävän postauksen! :) Ymmärrän, ettet postauksessasi ottanut kantaa itse mainostamiseen, mutta itse vein vaan ajatusta hieman pidemmälle, pohtien suuntaa mihin tämä blogimaailma on viime vuoden aikan mennyt niin aloittelevien kuin vanhojenkin bloggaajien taholla. Mukavaa viikonloppua sinulle :)
VastaaPoistaTodella hyvä postaus! Ite oon törmännyt samoihin kysymyksiin kerta toisensa jälkeen.. Kylhän seon niin et ne jotka kirjottaa sydämellään ja muut pystyvät samaistumaan heidän teksteihin, keräävät lukijoita aivan itsestäänkin ilman mitään kikkaskonsteja :) Niinkuin esim sinun blogisi!
VastaaPoistaBlogisi on ihanan monipuolinen, (iskee varmasti niin sisustuksen, vaatetuksen että kosmetiikan ystäviinkin!) Se jos mikä vetoaa lukijoihin :)
Se mihin olen myös törmännyt on tää nykyset kävijämäärälaskurit yms.. esim tään bloggerin tilastot.. Moni tuttu bloggaajani tuijottaa tilastoja ja jos kävijämäärät alhaiset jakelee linkkiä ympäriinsä.. Itselleni ainakaan ei ole tärkeää se et kuinka moni postauksiani lukee, vaan et saan kirjottaa itelleni, on jokin paikka johon voin purkaa mieleni syvimmätkin ajatukset :) Ja siin sivus tieten et ystävät, kaverit, tuttavat ja sukulaiset voivat seurata meidän perheen elämää vähän "lähemmin".
Mut kivaa alkavaa kevättä sinne ja pidähän postausinto yllä :)
Lindsay, musta on niiiin hienoa, että tämä herätti keskustelua ja ajatuksia. Ja KIITOS sinulle! Esitit esimerkillisesti oman eriävän kantasi asiallisesti - sinusta pitäisi monen ottaa mallia :) Samoin sinne!
VastaaPoistaJobse, kiitti :))
Tää on kyllä mielenkiintoinen huomio. Itse olen blogia pitänyt vasta puolitoista vuotta ja tunnustan, että alkuun mulla oli jokseenkin hakusessa MIKSI kirjoitan. Olin ennen oman blogin aloittamista seurannut vain suosituimpia blogeja ja käsitys lukijamääristä ja yhteistyökumppaneiden saamisesta oli vähintään vääristynyt. Halusin olla samantien siinä samassa maailmassa mukana.
VastaaPoistaSitten tuli todellisuus vastaan kun niitä lukijoita ei ollutkaan miljoonia joka päivä ;) Olin jo melkein lopettamassa blogin pitämistä kun eksyin yhden tytön blogiin, joka oli pitänyt omaansa jo kolme vuotta ja hän kirjoitti postauksen, jossa vain valitti kuinka kaikki muut saavat menestystä blogillaan paitsi hän. Se oli jotenkin todella silmiä avaavaa ja jouduin hetken miettimään miksi itse kirjoitan.
Noh, siihen mennessä olin jo jäänyt niin koukkuun kirjoittamiseen, että tajusin ettei mulle niillä lukijamäärillä ole enää niin merkitystä. Tiedän monien lähipiirissäni lukevan blogiani ja se riittää vallan mainiosti. Eli ei ne väärät aloittamisperusteet ole ainoastaan pahasta, ainakin omalla kohdalla väärä syy aloittaa on ajan myötä kadonnut ja mukaan on jäänyt enää mahtava harrastus.
Itseäni ei haittaa, jos joku bloggaa / aloittaa blogin rahan toivossa. Itse olen seurannut muutaman vuoden muutamaa suomalaista blogia (myös sinua, Cava) ja joitakin ulkomaisia. Mainostamista enemmän on ärsyttänyt se, jos blogin tyyli on mainostajien ja ilmaisten tuotteiden virtaamisen jälkeen muuttunut. Joidenkin blogien kohdalla on vain tuntunut siltä, että ne ovat muuttuneet eivätkä ole enää yhtä.. "aitoja".
VastaaPoistaEhkä Suomessa tämä koko blogi-kuvio on vielä niin uutta, ettei meillä mainostaminen ole muuttunut ihan arkipäiväiseksi? Nimittäin useissa seuraamissani ulkomaalaisissa blogeissa on avoimesti pohdittu millä keinoin he saisivat blogeilleen lisää julkisuutta. Olen jopa lukenut, että jotkut käyvät kuuntelemassa ammattilaisten puheita siitä kuinka hankkia lisää lukijoita ja mainostajia. Mielestäni tätä ilmiötä ei ole Suomessa vielä tullut vastaan (en ole ainakaan kuullut moisesta).
Ehkäpä tämän pitkän kommenttini pointti on se, että kenties ulkomailla bloggaajat ja lukijat ovat jo niin tottuneet mainostajiin, ilmaisiin tuotelahjoihin yms., että ne ovat jo selvää kauraa eikä niistä tarvitse nostaa meteliä. Näin he ehkä voivat keskittyä itse kirjoittamiseen eikä esittelemiensä tuotteiden puolustamiseen. Sen sijaan tuntuu, että Suomessa monet blogin pitäjät joutuvat välillä pakostikin puolustelemaan mainostamistaan ja yhteistyökuvioitaan meille lukijoille, koska meillä Suomessa tämä kaikki on vielä niin uutta.
Sen verran oon keskustelupalstoja seurannut että niissä lähinnä kumminkin linkitetään/kehutaan jo valmiiksi suosittuja blogeja.. Toinen juttu on tietysti se että joku voi aloittaa blogin myös ilmaistavaroiden ja ilmaismatkojen toivossa, sillä kyllähän nekin koko ajan lisääntyy blogeissa
VastaaPoistaKirjoitinpas minäkin aiheesta oman blogini puolelle. Ajattelin ilmoittaa, sillä linkkasin myös tuohon sinun postaukseesi postauksessa :)
VastaaPoistaSamaa mieltä. Se että jos laittaa jonnekkin että mun blogi, okei. Mut suurin osa on niitä ''liityn sun lukijaks jos sä liityt mun''
VastaaPoistaMikä idea niillä lukijoilla muka on jos niillä ei oikeesti kiinnosta sun juttus, vaan pelkästään se että itsellä on lukija enemmän. Mä haluun että mun blogin lukijoilla kiinnostaa oikeesti just mun jutut, en haluu mitään säälilukijoita! :)
Heippa Cava!
VastaaPoistaOon miettinyt paljon samaa viime aikoina. Aloin lukemaan blogeja muutama vuosi sitten, ja ero siitä nykypäivään on kyllä todella huomattava. Olen siinä samaa mieltä, että myös harmittavan paljon monet uudet ja aloittelevat bloggaajat lähtevät liikkeelle aivan vääristä syistä, ja usein se näkyy myös blogista ja alkaa yleensä vain ärsyttämään.
Mutta myös ns. suosituissa blogeissa on linjanmuutos selvästi havaittavissa. Ensin tuli vain se, että niitä lukijoita olikin yhtäkkiä ihan älyttömästi, ja sen huomasi kommenttien lisääntyneestä määrästä. Sitten alkoi tulemaan näitä kauniisti kutsuttuja "yhteistöitä", MUTTA niistä ei kehdattu puhua ääneen ja firmoilta saatuja markkinointilahjoja koitettiin pitää vähän salassa, varmaan just sellasten kommenttiboksihaukkojen takia, minkä ymmärrän hyvin. Ja nyt mun mielestä vallitseva trendi on se, että nää yhteistyöt tuodaan todella selkeästi julki ja halutaan tehdä mainostamisesta mahdollisimman läpinäkyvää, eikä missään nimessä "huijata" lukijoita, mikä on tietty positiivinen asia, mutta myös vähän huvittavaa. Ensin sen aloitti suuremmat bloggaajat ja ihan muutamassa päivässä pienemmät tuli perässä:)
Nykyään tuntuu, että tunnettujen blogien joka toinen postaus alkaa "Nyt mulla on kuulkaa aivan mahtava yhteistyökampanja, josta hyödytte muuten tekin!" Ja tätä en sano mitenkään negatiivisena asiana, ihan vaan pohtiakseni tätä muutosta mikä on parin vuoden aikana tullut:) Toki voin itse rehellisesti sanoa, että mua häiritsee liialliset mainokset ja se että joka sivulta löytyy mainospostauksia, koska vaikka ne olisi kuinka vilpittömästi tehty, niin fakta on se, että mieluummin lukisin bloggaajan omasta elämästä ja tekemisistä:) Mutta ymmärrän myös sen, että toisille tämä on jo työ. En vaan jotenkin voi mieltää sellaista blogia niin autenttiseksi, koska ei se vaan ole sama asia. Luulen kuitenkin, että lähivuosina bloggaus tulee vaan paisumaan, ja siitä tulee vielä merkittävämpi kanava yrityksille tehdä voittoa. Toivon myös, että yritykset osaavat antaa bloggaajille siitä kunnollisen korvauksen.
Puuh, tulipas vuodatus. Toivottavasti jaksat lukea edes puolet:D Olen itse kirjoittanut blogia reilu 2 vuotta joka ikisenä päivänä siskojeni kanssa salasanan takana, ja julkisen blogimaailman plussia ja miinuksia punninneena, epäilen, etten koskaan tule julkista blogia aloittamaan:) Mutta nostan hattua niille, jotka jaksavat tämänkin jutun varjopuolia! Ja nautin tietty itse blogeista kovasti:)
Kivaa viikonloppua!
Tiina, näen kyllä linkitykset muutenkin :) kävin kommentoimassa postaustasi! :)
VastaaPoistaGreu, hahaa jaksoin lukea ;) Näin heti aamusta on katsos virtaa! Kiitos kommentistasi, hyviä pointteja :)
Heippa Cava!
VastaaPoistaMulla on pyörinyt mielessä aikaisemminkin, että paljonko sinulla mahtaa olla nyt lukijoita?:-) Sinulla on varmasti syy, jos et halua kertoa.
Moi Essi :) viikossa noin 32 000 ja kuukaudessa noin 115 000 :)
VastaaPoista